Mäntsälän kapina
Kun sosiaalidemokraattien kansanedustaja Mikko Erich saapui 27.2.1932 Ohkolan työväentalolle puhumaan, ammuttiin talon ulkopuolella laukauksia. Työväentalon oli piirittänyt neljäsataa miestä suojeluskuntapuvuissaan. Samaan aikaan nämä kapinalliset valtasivat Mäntsälän suojeluskuntatalon. Valtaajat ilmoittivat vaativansa Sunilan hallituksen eroa.
Hallituksen pelko Mäntsälän kapinaviikolla oli, että valkoinen kenraali Mannerheim osallistuisi kapinaan. Mannerheim oli tunnetusti myötämielinen lapualaisille ja alkoikin painostaa hallitusta eroamaan. Mannerheim ehdotti luottoystäväänsä kenraali Rudolf Waldenia uudeksi pääministeriksi ja itseään suojeluskuntien ylipäälliköksi. Näitä ehdotuksia Svinhufvud ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan perusti nopeasti kriisiesikunnan, johon kuului luotettuja kenraaleita, suojeluskuntien ylipäällikkö Lauri Malmberg ja puolustusministeri Jalo Lahdensuo. Mannerheim olisi kutsuttu samaan esikuntaan, jos kapinatilanne ei olisi asettanut häntä esikunnan tavoitteiden kanssa vastatusten.
Mäntsälän kapina asetti monia tahoja vastakkain keskenään. Sunilan hallitus kieltäytyi eroamasta ja harkitsi kapinan kukistamista aseellisesti. Svinhufvudin kriisiesikunnassa suojeluskuntien ylipäällikkö Malmberg kannatti hallituksen eroa, kun taas puolustusministeri Lahdensuo vastusti sitä. Mannerheimin kannattajat ja lapualaisiin myötämielisesti suhtautuvat upseerit painostivat hallitusta eroamaan. SDP ja maalaisliitto vastustivat kapinallisten vaatimuksia, siinä missä kokoomus tuki niitä. Ristiriitaisessa tilanteessa näytti siltä, että kriisitilanteen voisi ratkaista vain vahva presidentti. Svinhufvud oli selvinnyt poliittisen uransa aikana monista kriiseistä ja hänen tiedettiin toimivan johdonmukaisesti, taipumatta muiden odotuksiin.
Presidentti kieltäytyi kuuntelemasta kapinallisia tai ottamasta vastaan heidän lähetystöään. Tavoitteena oli kuitenkin käydä neuvotteluja kapinallisten kanssa, sillä avoin konflikti olisi pahimmillaan tarkoittanut sisällissotaa laillisen hallitusvallan kannattajien ja oikeistoradikaalien välillä.
Presidentti päätti hyödyntää arvovaltaansa. Vaikuttaminen päätettiin tehdä radion kautta. Maaliskuun 1. päivänä luettiin radiossa hallituksen suojeluskuntalaisille osoittama julistus. Teksti oli kirjoitettu suojeluskuntien ylipäällikkö Malmbergin luettavaksi, mutta tämä valitteli kurkkunsa käheyttä. Tuuraajaksi asettui hänen kiistakumppaninsa puolustusministeri Lahdensuo, joka kehotti suojeluskuntalaisia palaamaan kotiin ja varoitti veljesveren vuodattamisen olevan anteeksiantamaton rikos. Seuraavana päivänä panokset kovenivat. Presidentti astui puhujan paikalle pitäen T.M. Kivimäen kirjoittaman puheen. Svinhufvud moitti jokaisen salahankkeen kohdistuvan paitsi laillista järjestystä myös ”minua vastaan henkilökohtaisesti, joka olen itse suojeluskuntalaisten riveissä marssinut, yhteiskuntarauhan ylläpitäjänä”. Kapinakeskukset tyhjenivät mielenosoittajista muutamissa päivissä.