Ribbentrop-sopimus
Ribbentrop-sopimukseen sitoutumista puoltaneet perustelivat kantaansa ajan voittamisella, kun rintamalle saataisiin Saksasta aseita. Mannerheim halusi ensisijaisesti pysäyttää puna-armeijan etenemisen ja luoda paremmat asetelmat rauhanneuvotteluille. Marsalkka painostikin presidentti Rytiä poliittiseen sitoutumiseen kuvaamalla sotatilanteen hyvin synkkänä. Ministereistä kaikki sosiaalidemokraatteja ja edistyspuolueen edustajaa lukuun ottamatta kannattivat Hitlerin vaatimukseen suostumista. Ministeri Tannerin mukaan vakuutus pysymisestä Saksan rinnalla katkeraan tappioon asti ei saisi eduskunnan hyväksyntää, sillä SDP ei suostuisi sen taakse.
Rytin mielestä oli ehdottoman tärkeää alistaa näin tärkeä valtiosopimus eduskunnan arvioitavaksi. Hallituksen ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 25.6.1944 myönnyttiinkin siihen, että sopimus vietäisiin eduskuntaan tilanneselostuksena, ei lakiesityksen muodossa, ja hallitus eroaisi, jos eduskunta vastustaisi. Samana iltana Ryti oli kuitenkin muuttanut kantaansa ja ilmoitti valtioneuvoston kokouksessa, että tärkeän avun saamiseksi hän oli valmis tekemään sitoumuksen yksin ja omalla vastuullaan, eikä sitä pitäisi viedä eduskuntaan, jonka suhtautuminen oli epävarma.
Ilmeisesti Mannerheimin ja pääministeri Linkomiehen painostus sai presidentin ottamaan yksin raskaan taakan kannettavakseen ja 26.6.1944 Ryti allekirjoitti vakuuttavansa, ettei hän ”Suomen tasavallan presidenttinä (…) salli, että nimittämäni Suomen hallitus tai kukaan henkilö ryhtyy aselepoa tai rauhaa koskeviin neuvotteluihin (…) muuten kuin yhteisymmärryksessä Saksan valtakunnanhallituksen kanssa.” Rytin henkilökohtainen vakuutus riitti Hitlerille.