Ylipäälliköstä presidentiksi
Rytin eron ollessa selvä, pohdittiin myös sitä, tulisiko marsalkasta valtionhoitaja, regentti, vai presidentti. Valtionhoitajanimitys korostaisi sitä erikoista järjestelyä, jolla Mannerheim valittaisiin. Heinäkuun viimeisenä päivänä Mannerheim kuitenkin ilmoitti pääministeri Linkomiehelle haluavansa presidentiksi väärinkäsitysten välttämiseksi. Kausi pidettäisiin kuutena vuotena – vaikkei marsalkka aikonut olla niin pitkään virassa – jottei se olisi tässä suhteessa niin poikkeuksellinen. ”Mannerheim kyllä löytää tien”, ministereiden kerrotaan rauhoitelleen toisiaan epävarmassa tilanteessa. Tosiasiassa myös Mannerheim epäröi vastaanottaa uutta tehtäväänsä maan presidenttinä. Mannerheim oli vedonnut korkeaan ikäänsä ja hallintotekniikan vierauteen, hän oli tottunut toimimaan poliittisen vallan rinnalla.
Eduskunta hyväksyi kiireelliseksi julistamansa lain marsalkan valitsemisesta, ja 77-vuotias Mannerheim antoi 4.8.1944 juhlallisen vakuutuksen eduskunnassa. Uuden presidentin astuessa virkaansa, ei kenelläkään ollut esittää uutta hallitusohjelmaa. Ennen tehtävän vastaanottamista Mannerheim oli esittänyt ennakkovaatimuksena, että hänen tasavallan presidentille kuuluvia siviilipuolen valtuuksiaan delegoitaisiin uudelle pääministerille Antti Hackzellille. Hackzell suostui pääministeriksi vasta vaikeiden neuvottelujen kariuduttua ja Mannerheimin uhattua erolla. Hackzellin lisäksi hallituksen johtoryhmäksi saatiin suppeassa piirissä käytyjen hankalien neuvottelujen jälkeen ulkoministeriksi 68-vuotias Carl Enckell ja puolustusministeriksi 65-vuotias Rudolf Waldén. Siten maan johdossa olivat edellisen vuosisadan arvomaailman kasvattamat miehet.