YYA-sopimus
Marraskuun 1947 Moskovan-matkallaan pääministeri Pekkala joutui ulkoministeri Molotovin kanssa keskusteluun poliittisesta sopimuksesta maiden välille. Varoituksista huolimatta Pekkala oli mennyt puhumaan ”poliittisista suhteista”, mistä Molotov oli voinut jatkaa puolustusliittoehdotukseen. Paasikivi sadatteli päiväkirjassaan 8.12.1947 valtuuskunnan tuomia uutisia ja arveli Pekkalan – ”hirmuisen epäluotettavan ja kevytmielisen miehen”, josta ei ”ole mihinkään” – ja suomalaisten kommunistien järjestäneen asian ottamisen esille Moskovassa venäläisten kanssa. Jos sopimus ei olisi vältettävissä, ainakin ajankohta sen solmimiselle oli hänen mielestään huono: maailma ajattelisi Suomen lopullisesti päätyneen Venäjän syliin.
Kevättalvella 1948 Neuvostoliitto solmi ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimukset Romanian ja Unkarin kanssa, ja Tšekkoslovakiassa kommunistit tekivät vallankaappauksen. Paasikivi sai 23.2.1948 Stalinilta kirjeen, jossa ehdotettiin neuvotteluja samanlaisesta sopimuksesta, jollaisen venäläiset olivat solmineet Romanian ja Unkarin kanssa ”yhteisen turvallisuuden järjestämiseksi”. Paasikivi tarttui epäilysten ja pelkojen täyttämässä ilmapiirissä ohjiin ja ryhtyi johtamaan Helsingin YYA-neuvottelujen valmistelukokouksia. Moskovaan lähteneen valtuuskunnan venäläisille vastaukseksi esittämä sopimusluonnos syntyi pitkälti Paasikiven ja kenraali Heinrichsin yhteistyön tuloksena vuoden 1948 alusta alkaen. Stalinin kirjeen jälkeen Heinrichs laati muistion, jonka periaatteellisesti tärkeät linjanvedot Paasikivi omaksui. Heinrichsin ja Paasikiven laatimat ehdot veivät neuvottelupöytään presidentin omat miehet Urho Kekkonen ja J.O. Söderhjelm.
Kun sopimus 6.4.1948 allekirjoitettiin, se sisälsi Paasikiven alkuperäisen luonnoksen elementit. Suomi yrittäisi pysytellä suurvaltakiistojen ulkopuolella, mutta puolustautuisi kaikin voimin joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäyksen uhatessa osapuolet sitoutuivat keskinäisiin neuvotteluihin, ja tarpeen vaatiessa voisivat sopia Neuvostoliiton antamasta sotilaallisesta avusta. ”Suomen kansan valtava enemmistö on tietoinen siitä, että pysyvän ystävyyden politiikka Suomen ja Neuvostoliiton välillä on Suomen valtakunnan itsenäisyyden ja Suomen kansan menestyksen edellytys”. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Paasikivi piti radiossa puheen, jossa hän selvensi suomalaisille sopimuksen sisältöä ja merkitystä maalle, artikla kerrallaan. Presidentti antoi ymmärtää, että suurvaltojen itsekkyys on ”valitettava tosiasia, jolle me pienet [maat] emme voi mitään, vaan joka meidän on otettava lukuun, jos haluamme pysyä todellisuuden pohjalla ja päästä elämän huhmaresta ulos.” Kansan opettajana esiintyvä presidentti vahvisti näin edelleen arvovaltaansa.