Vuoden 1956 presidentinvaalit
Vaalikampanjassa Kekkosella oli tukenaan tehokas puoluesihteeri Arvo Korsimon vetämä koneisto ja mainontaa varten erikseen toimisto. Rahoituksen oli liike-elämän piireistä kerännyt uusi Maaseudun yhteistyövaliokunnan säätiö. Kekkosen päävastustajaksi asettui pitkän linjan poliitikko, SDP:n puheenjohtaja Karl August Fagerholm. Vaalikampanjoinnissa ilmeni enemmän henkilöön kohdistuvaa loanheittoa kuin koskaan aiemmin: niin oikeistossa kuin vasemmistossa Kekkosta mustamaalattiin viinaa ja tappeluita harrastavaksi naistenmieheksi. Vaalienalustunnelmat olivat siinä määrin kiihkeät, että äänestysprosenttikin nousi edellisiin vaaleihin verraten lähes kymmenellä 73,4 prosenttiin.
Kekkonen valittiin presidentiksi vain yhden äänen enemmistöllä luvuin 151-149. Hajaäänen antajaksi ilmoittautuneita on myöhemmin kertynyt paljon enemmän kuin olisi todellisuudessa ollut mahdollista. Sisäpoliittinen vastustus oli tiukan vaalin jälkeen kovaa. Heti uuden presidentin virkaanastujaispäivänä yhteiskunnalliset kaunat huipentuivat 423 000 työntekijän yleislakoksi. Lakon osapuolet eivät halunneet informoida presidenttiä tapahtumista. Toisaalta Kekkonen itsekin Juhani Suomen mukaan halusi pysytellä poliittisten kiistojen ulkopuolella. Uhkaavassa väkivaltaisuuksien täyttämässä tilanteessa oli luonnollista eristää tuore presidentti tapahtumien keskipisteestä.
Fagerholmin SDP:n, maalaisliiton ja molempien kansanpuolueiden varaan heti vaalien jälkeen rakentunut enemmistöhallitus onnistui lieventämään tilannetta seuraavien kuukausien aikana. Myös hallituksella oli kriisiytyneessä tilanteessa omat suuret vaikeutensa, suurelta osin SDP:n sisäisistä riidoista johtuen, joihin pääministeri pyysi lopulta Kekkosen erotuomariksi. Hallitus kuitenkin lamaantui nopeasti ja kaatui jo seuraavana keväänä Väinö Tannerin syrjäytettyä pääministerin SDP:n puheenjohtajan paikalta. Yleislakolla ei ollut toivottua vaikutusta työläisten elintasoon.