Uudenlainen vaalitaistelu
Ensimmäinen suora kansanvaali sekoitti kotimaisen poliittisen pelin areenoita, kun pitkän linjan puoluepoliitikot joutuivat äkkiä median ja kansan eteen hakemaan kannatusta, jota aiemmin oli pitkälti voitu varmistaa puolueen sisällä ja puoluejohtajien neuvotteluissa. Erityisesti puolueiden käyttöön ottama uusi esivaalijärjestelmä hämmensi vanhoja politiikan toimijoita. Tämä tuli esiin SDP:n kevään 1993 esivaaleissa, joissa otettiin huomioon myös puolueen ulkopuolisten äänet ja joissa Ahtisaari syrjäytti puolueen puheenjohtajan Kalevi Sorsan. Ulkopuolisen voitto miehestä, jolle oli pitkään pedattu presidentin paikkaa, järkytti osaa puolueväestä ja synnytti epäluuloa Ahtisaarta kohtaan.
Vuoden 1994 presidentinvaalit olivat myös ensimmäiset varsinaiset televisiovaalit, joissa epävarma esiintyminen kostautui nopeasti kannatusluvuissa. Vaalikeskustelut ja muut esiintymiset – ensimmäistä kertaa myös viihdeohjelmissa – näyttivät vaikuttavan yllättävässä määrin: kansalaisten suosio vaihteli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tämä teki vaaleista korostuneesti henkilövaalit. Suuret teemat olivat EU-jäsenyys ja talouspolitiikka, joka toi selkeimmän eron toisen kierroksen vastustajaan, lama-ajan hallituksen harjoittamaa politiikkaa puolustaneeseen Elisabeth Rehniin.
Ahtisaaren voittoa Rehnistä 54 prosentin äänisaaliilla on selitetty onnistumisilla viimeisissä tärkeissä televisiotenteissä sekä lupsakan ja kansanomaisen karjalaisen imagon luomisella mediassa ylipäätään. Rehnin ruotsalainen korostus ja sukupuolikin joitakin vieroksuttivat. Monet keskustalaiset ja kokoomuslaiset äänestäjät lähtivät viime vaiheessa Ahtisaaren kelkkaan, vaikka porvaripuolueet olivat melko avoimesti asettuneet tukemaan Rehniä.