Vuoden 1919 hallitusmuoto
Vuoden 1919 hallitusmuodossa sovitettiin yhteen eri aikakausilta periytyneet maailmankatsomukset: ensinnäkin vuoden 1906 uudistukseen, yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustunut yksikamarinen eduskunta, siihen nojautunut parlamentarismi sekä toisaalta vanhan kustavilaisen hallitsijanvallan perinne, pohjana vuoden 1772 hallitusmuoto. Hallituksen poliittinen vastuunalaisuus eduskunnalle oli jo vahvistettu vuoden 1917 valtiopäiväjärjestyksessä.
Valtiovaltaa jaettaessa eduskunta ja valtionpäämies muodostivat kaksi korkeimman vallankäytön napaa. Hallitus jäi toissijaiseen asemaan. Presidentille tulivat vahvat valtaoikeudet, eduskunnan hajottaminen, hallituksen nimittäminen, puolustusvoimain ylipäällikkyys, lainsäädäntövaltaan osallistuminen ja nimitysoikeus. Toisaalta hallitusmuodon alussa ilmaistiin kansan ja eduskunnan asema ylimpänä valtioelimenä. Nykypäivän keskusteluihin verraten mielenkiintoista oli, että sosialistit toivoivat hylätyissä 20 muutosesityksessään muun muassa presidentinvaaleja eduskuntaan sekä presidentin itsenäisen päätösvallan, veto-oikeuden ja eduskunnan hajotusoikeuden poistamista.
Hallitusmuoto oli jännitteistään huolimatta ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa säädetyistä perustuslaeista ainoa, joka säilyi pääpiirteissään viime vuosikymmeniin asti. Yksi selitys on siinä, että perustuslakikomitea oli paneutunut vain olennaisimpaan ja laatinut säännökset joustaviksi yksinkertaisella ja selkeällä kielellä. Ståhlberg itse luonnehti myöhemmin 1930-luvulla hallitusmuotoa vaatimattomaan tapaansa, että ”osuttiin oikeaan, kun vältettiin vastakkaisia äärimmäisyyksiä, myöskin niitä liiallisuuksia, joihin miltei kaikki muut uudet valtiot vapausinnossaan antautuivat.”